Siirry sisältöön

Bezala ja Tilitoimisto Aarnio yhteistyöhön

Sisällysluettelo

    Kipinä yhteistyölle syttyi Tilitoimisto Aarniolle syntyneestä tarpeesta etsiä itselleen ja asiakkailleen helppokäyttöistä ja luotettavaa ratkaisua kuittien ja matkalaskujen käsittelyyn.

    Bezalan tilitoimistokumppanuuksista vastaava Mikael Johansson esitteli Aarniolle Bezalan mahdollistaman prosessin, joka vähentäisi manuaalista työtä ja virheiden riskiä.

    Tilitoimisto Aarnion Kehitysjohtaja Teemu Aarnion mukaan vertailussa oli myös muita ohjelmistoja, mutta ”Bezala erottui edukseen modernilla käyttöliittymällään sekä nopealla käyttöönotolla, jonka voimme hoitaa täysin itse. Ohjelmistoa myös kehitetään aktiivisesti asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Lisäksi Bezalan laajat integraatiot mahdollisuudet vaikuttivat päätökseemme.”

    Tilitoimisto Aarniolla palkkahallintopäällikkönä toimiva Anton Saarinen on kokenut Bezalan nopeuttavan kululaskujen käsittely merkittävästi ja koko prosessin helpottuvan sekä työntekijöiden että taloushallinnon näkökulmasta.

    Hänen mukaansa ”Bezala säästää aikaa, parantaa tietojen laatua ja tuo kustannustehokkuutta – mikä tekee siitä luontevan osan modernia talous- ja palkkahallintoa.”

    Bezalan Mikael Johanssonin mukaan Tilitoimisto Aarnio on kumppanina Bezalalle ideaali: ”Aarnion on yrityksenä innovatiivinen, moderni ja kunnianhimoinen. Yhteistyö on lähtenyt käyntiin vauhdilla, ja odotan innolla mitä kaikkea saadaan aikaan prosessien automatisoinnin ja aktiivisen kehitystyön myötä.”

    Kuvassa Aarnion palkkahallintopäällikkö Anton Saarinen ja kehitysjohtaja Teemu Aarnio, Bezalan kumppanuusvastaava Mikael Johansson, Aarnion toimitusjohtaja Tatu Virta sekä Bezalan operatiivinen johtaja John Lindström.

    Kaipaako tilitoimistonne helpotusta kuittien ja matkalaskujen käsittelyyn?

    Lue lisää Bezalan hyödyistä tilitoimistoille ja varaa tapaaminen niin kerromme lisää Bezalasta ja kumppanuusvaihtoehdoistamme.

    Mikael Johansson

    Partner Manager

    sales@bezala.com

    +3585603989

    Kenttiä ei löytynyt.

    Haluatko tietää lisää?

    Ota yhteyttä, niin keskustellaan organisaationne tarpeista ja mietitään yhdessä, miten Bezala voisi auttaa – tai lataa esite tutustuaksesi ensin rauhassa.

    Asiakastuki

    Tarvitsetko apua? Ota rohkeasti yhteyttä – tiimimme on täällä sinua varten!

    Käyttöohjeet