Bezala kasvoi vuonna 2025 edelliseen vuoteen verrattuna 30% sekä liikevaihdon että käyttäjämäärien osalta. Kasvua on luvassa myös kuluvana vuonna ja se tuo mukanaan uusia tarpeita käyttöönottoihin liittyen. Näitä tarpeita silmällä pitäen tiimiimme tehtiin alkuvuodesta rekrytointi.
Kaikki lähtee käyttöönotosta
Uuteen ohjelmistoon siirryttäessä käyttöönotto on se hetki, joka määrittää asiakaskokemuksen pitkälle tulevaisuuteen. Ensivaikutelma syntyy nopeasti ja sitä on vaikea korjata jälkikäteen.
Viime vuosien aikana Bezalan käyttöönottotiimi ei ole ehtinyt peukaloita pyöritellä. Kiihtyvän kasvun myötä tiimissä nähtiin tarve henkilölle, joka toisi sekä lisäkäsiä päivittäisiin käyttöönottoihin että näkemystä koko käyttöönottoprosessin kehittämiseen.
Tammikuussa Onboarding Managerina tiimissä aloittanut Janni Saariselta luonnistuu nämä molemmat. Ennen Bezalaa hän johti kansainvälisesti toimivassa asiantuntijatalossa taloushallinnon liiketoimintayksikköä. Siellä hän vastasi ohjelmistojen käyttöönotoista ja asiakaskoulutuksista Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Bezalassa hän on ottaakin kokonaisvastuun käyttöönottoprosessista.
Bezalan kasvaessa prosessin täytyy myös skaalautua: asiakkaille täytyy saada järjestelmä välillä nopeastikin käyttöön ja pienempien asiakkaiden pitäisi pystyä viemään käyttöönotto läpi itsenäisesti. Parannukset tulevat hyödyntämään sekä Bezalan omaa että jälleenmyyjäkumppaneiden käyttöönottotiimejä.
”Selkeällä ja toistettavalla prosessilla saadaan vähennettyä sekä myynnin pullonkauloja että tehtyä prosessista asiakkaan näkökulmasta selkeä ja mielekkäämpi”, kertoo Janni.

”Käyttöönotoissa lähdetään liikkeelle sillä, että asiakas ymmärtää mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja miksi. Kun kommunikaatio pelaa, jo sillä pääsee yllättävän pitkälle.” Kuvassa Janni Saarinen.
Alkuvuoden aikana Janni on ehtinyt laittaa kädet saveen toden teolla. Takana on jo useita pienempiä käyttöönottoja ja hän on päässyt mukaan myös isompaan käyttöönottoprojektiin, jossa Bezala otetaan käyttöön useampia tuhansia työllistävälle julkishallinnolliselle organisaatiolle.
Työn ulkopuolella Jannin arki pyörii perheen ympärillä. Vauhtia arkeen tuo mm. koira sekä taaperoikäinen lapsi – tekemisen puutteesta ei kuulemma voi valittaa.
Tervetuloa tiimiin, Janni!
This post is also available in .